Kuolemaa ja tanssia Teatterikesässä

Eugene Ionesco onnistuu aina vähintään nostamaan palan kurkkuun, vaikka hänen tekstiensä absurdi nasevuus väistämättä myös naurattaa. Kuningas kuolee (1961) käy puolessatoista tunnissa läpi kuolevan ihmisen ja hänen läheistensä kivun lopullisen luopumisen edessä. Vuodatin runsaasti kyyneleitä Tampereen teatterissa, kun Kansallisteatterin näyttelijät iskivät ajankohtaiseen aiheeseen.

Tampereen teatterikesässä kuolema oli läsnä monessa muussakin tekstissä, samoin tanssi. Miko Kivisen omituinen Miehen kuolema toteutettiin osittain tanssina. Leea Klemola -fanina odotin viiltävämpää esitystä, mutta toisen tekstin ohjaajana hän ei pääse samaan hulvattomuuteen kuin käsikirjoittaessaan itse.

Virolainen Mutantants-esitys tanssin evoluutiosta valloitti myönteisyydellään. Nelihenkinen miesporukka tanssi läpi maailman maat, sotilastervehdykset ja kansalliset tanhunsa. Loistavasti tiivistettyjä liiketarinoita täydensivät kuvat ja puheet. Lopuksi jopa tällainen jähmeä ja interaktiivista teatteria inhoava ihminen tempautui lavalle liikkumaan musiikin tahdissa.

Virolainen Cabaret Rhizome näytti meille 1000 tapaa tanssia.

Virolainen Cabaret Rhizome näytti meille 1000 tapaa tanssia.

Tampereen Teatterikesä on 46 vuodessa kasvanut suureksi kansainväliseksi festivaaliksi. Suomalainen teatterin ystävä voi muutaman päivän aikana vaivattomasti nähdä lukuisia esityksiä eri puolilta maailmaa. Järjestelyt toimivat, lipun tai kaksi saa usein vielä viime hetkellä, vieraskieliset esitykset on tekstitetty suomeksi tai ainakin englanniksi. Ymmärrystään voi syventää vielä seminaareissa ja paneelikeskusteluissa.

Minulle Teatterikesä on kuin loma ulkomailla. Elokuista hellettä helpottaa ilmastoitu hotellihuone, terassit ovat avoinna yömyöhälle (otapa mallia, Helsinki!), musiikkia ja katuteatteria tulee vastaan joka askeleella, ja museoissa on kiinnostavia näyttelyitä. Tampere on viihtyisä kaupunki järvineen ja koskineen, eikä ruokatarjonnassakaan ole valittamista.

Näkymä pari vuotta sitten rakennetulta Palatsinsillalta keskustaan. Hotelli Tammerin takana siintää kohta valmistuva Sokos-hotelli.

Näkymä pari vuotta sitten rakennetulta Palatsinsillalta keskustaan. Hotelli Tammerin takana siintää kohta valmistuva Sokos-hotelli.

Finlaysonin entisessä kutomossa toimiva panimoravintola Plevna ja sen tuotteita on palkittu useissa olutkisoissa. Terassi on avoinna yömyöhälle.

Finlaysonin entisessä kutomossa toimiva panimoravintola Plevna ja sen tuotteita on palkittu useissa olutkisoissa. Terassi on avoinna yömyöhälle.

Jottei festivaali luisuisi vain terasseilla istuskeluksi, jokaiseen päivään sisältyy vähintään kaksi kulttuurielämystä: teatteriesitys ja esimerkiksi toinen näytelmä, konsertti, museo tai näyttely. Tänä kesänä oli liian kuuma osallistua Ohjelmateltan tarjontaan, mutta tutustuin kahteen uuteen paikkaan, työväenmuseo Werstaaseen ja Viikinsaareen, missä tamperelaiset käyvät uimassa, pelailemassa, kesäteatterissa ja syömässä.

Viikinsaaren ravintola, entinen kartano, tarjoaa kelpo ruoat 20 minuutin laivamatkan päässä Laukontorilta.

Viikinsaaren ravintola, entinen kartano, tarjoaa kelpo ruoat 20 minuutin laivamatkan päässä Laukontorilta.

Mustalahden sataman ravintolassa on leppoisaa kuunnella konserttia.

Mustalahden sataman ravintolassa on leppoisaa kuunnella konserttia.

Teatterikesärupeamani alkoi hullulla veturilla, onneksi ei sentään VR:n, vaan slovenialaisen SNG Drama Ljubljanan. Puolalaisen Stanisław Witkiewiczin vuonna 1923 ilmestynyt Ponorela lokomotiva koukutti hypnoottisella musiikillaan ja mielettömällä tarinankehittelyllään, mutta yhtäkkiä ote katosi, ja juttu alkoi pitkästyttää. Jos kirjailija olisi saanut näytelmänsä valmiiksi, se varmaan kantaisi paremmin loppuun saakka. Tosin minua viehätti absurdi antikliimaksi: naisen rakkaudesta kilpailevat miehet syöksevät kiihkossaan junaa kohti vääjäämätöntä törmäystä, mutta vanha asemamies onkin ohjannut vastaantulevan junan sivuun. Mikä pettymys!

Ja ensi kesänä uudelleen!

Ja ensi kesänä uudelleen!

Itsetuhoinen oli myös Teatterikesän päätös, Oh my Irma. Kanadalainen Haley McGee esitti tyrmistyttävän monologinäytelmänsä teinitytöstä, joka koettaa selittää itselleen ja meille äitinsä väkivaltaista kuolemaa ja omaa käytöstään. Sekavan tarinan keriytyessä pikkuhiljaa auki mieleeni nousi viime vuosien rankka keskustelu lastensuojelun tilanteesta ja laiminlyödyistä lapsista. Miksi kukaan ei huolehdi tästä nuoresta? Taas itketti.

Ilahduttavasti festivaalin katsojatavoite täyttyi, monet esitykset myytiin loppuun ja OFF Tampere -esityksiin ilmoittautui ennätykselliset 38 teatterintekijäryhmää. Hyvä me kulttuuri-ihmiset, hyvä järjestäjät!

 

Erinomaisia arvioita ja yhteenvetoja Teatterikesän esityksistä löytyy Katarri-kirjoittajan Huminaa-blogista

 


Missä kävin
Tampereen Teatterikesä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s