Modi saapui Helsinkiin

Kulttuuritäti Auntie P on vaiennut yli vuoden. Blogi on kuitenkin vain horrostanut. Nyt elvytän sen mutta kokonaan suomenkielisenä. Jatkan kulttuuritapahtumien ja kaikenlaisten muidenkin kulttuuriin liittyvien ilmiöiden kommentointia non-pro-linjalla eli harrastajan näkökulmasta.

Alice (Amedeo Modigliani n. 1918)

Modigliani maalasi Alice-taulun noin vuonna 1918. Teos kuuluu Tanskan valtion taidemuseon (SMK) kokoelmiin. Sitä ei nähdä Ateneumin Modigliani-näyttelyssä.

Kävin Ateneumissa ihastelemassa Amedeo Modiglianin (1884-1920) töitä. Sydämessäni on jo lapsuudessa muodostunut side Modiglianiin, sillä kummitätini lahjoitti minulle painokuvajäljennöksen Alice-taulusta, koska hänestä kuvan tyttö oli minun näköiseni. Yhdennäköisyys oli kyllä kaukaa haettua, mutta seinällämme roikkuneen kuvan vuoksi taitelijan muotokuvien tyyli mantelinmuotoisine silmineen ja pitkine kauloineen on aina tuntunut kovin tutulta.

Ateneumissa on näytteillä myös Modin – kuten hänen Pariisin taitelijaystävänsä häntä kutsuivat – kollegoiden töitä, esimerkiksi Chaim Soutinen ja Constantin Brâncusin teoksia.

Näyttelyn innoittamana kaivoin taas hyllystäni Billy Klüverin ja Julie Martinin kirjan ”Kiki’s Paris. Artists and Lovers 1900–1930”. Ostin sen noin 25 vuotta sitten Kölnin taidemuseoiden kaupasta, ja teos toimii ihastuttavana tiedonlähteenä tuosta Montparnassen myyttisestä taiteilijayhteisöstä. Woody Allenkin lienee kirjaa lueskellut valmistellessaan elokuvaansa ”Midnight in Paris”, jossa emme kuitenkaan kohtaa Modigliania. Hän oli jo menehtynyt, kun amerikkalaistaiteilijoita alkoi 1920-luvulla virrata Pariisiin.

Modigliani on haudattu Père Lachaise -hautausmaalle. Hänen avovaimonsa, 21-vuotias Jeanne Hébuterne heittäytyi ikkunasta kaksi päivää miehensä kuoleman jälkeen, mutta hänen vanhempansa hautasivat tyttärensä toisaalle. perelachaise_kukka_ihanpieniKymmenen vuotta myöhemmin Jeannen maalliset jäännökset kuitenkin siirrettiin samaan hautaan Modiglianin kanssa. Tämän perhe kasvatti heidän orvoksi jääneen Jeanne-tyttärensä, joka julkaisi isänsä elämänkerran vuonna 1958. Testamentissaan hän järjesteli äitinsä taiteellisen perinnön julkistettavaksi vuoden 2000.

Jeanne Hébuterne tutustui Modiglianiin taideopiskelijana, ja lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta hän ehti piirtää ja maalata kiinnostavia teoksia. Olisi hauska nähdä myös hänen näyttelynsä Helsingissä jonakin päivänä.


Missä kävin:
Ateneumin taidemuseo, Helsinki. Italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) retrospektiivinen näyttely 28.10.2016 – 5.2.2017

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Modi saapui Helsinkiin

  1. Vanha tuttu Alice! Pitänee käydä Modi katsomassa; myös Kansallismuseon renessanssinäyttely to do-listalla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s