Kaikki oli samppanjan syytä – vai oliko?

20151216_kansallisooppera_pikkuinenKansallisoopperassa on hauskaa virittäytyä joulutohinaan. Ulkona on pimeää ja kylmää, mutta sisällä valot loistavat ja iloiset ihmiset nauttivat (pöyristyttävän hintaisista) leivoksista, kahveista ja muista juomista sekä tietysti musiikista. Joulunalusohjelmistoon kuuluu usein satumaisia baletteja kuten Pähkinänsärkijä ja Lumikuningatar sekä kevyempää oopperaa kuten Ruusuritari.

Johann Strauss nuoremman operetti Lepakko taitaa olla höpsöimpiä Kansallisoopperassa kokemiani taide-elämyksiä. Valssikuninkaan musiikki on läpeensä tuttua eri yhteyksistä, ei vähiten Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonserteista, joita Suomessakin on seurattu televisiosta vuosikymmeniä.

Tarinan juoni on hauska: notaari kostaa kokemansa hevosenleikin järjestämällä joukon väärinkäsityksiä ja henkilösekaannuksia. Kanssakatsojani pohti, miten epäuskottavaa on, ettei mies tunnista valepukuista vaimoaan. Mutta hei, eihän operetin juonen ole tarkoitus olla uskottava vaan edetä sujuvasti sekaannuksesta seuraavaan. Lepakon teksteistä voi lukea myös lempeää ivailua ihmisluonnon heikkoudesta, hienojen arvonimien aiheuttamasta pokkuroinnista ja vallan väärinkäyttämisestä.

Moralismi nosti kuitenkin päätään seurueemme esitysarvioissa. Lepakon tarina alkaa alkoholilla jo ennen ensimmäistäkään tahtia: notaari Falke on jätetty sammuneena kaupungille naamiaisasussaan, lepakkona. Operetissa kutakuinkin kaikki juovat runsaasti samppanjaa ja muita alkoholijuomia, petkuttavat toinen toisiaan parhaansa mukaan ja lopuksi syyttävät väärinkäsityksistä kuohujuomaa.

Täällä tavallisessa elämässä me tosiaan annamme paljon toikkarointeja anteeksi itsellemme ja tovereillemme, kun tuli otetuksi muutama lasillinen liikaa. Tuomioistuimessa ei rikoksentekijän päihtymystilaa kuitenkaan pidetä lieventävänä asianhaarana. Ehkäpä yksilön vastuu juopottelunsa seurauksista pikemminkin kasvaa kuin vähenee, kun alkoholilain uudistus pikapuoliin höllentää anniskelun ja myynnin tiukkoja suitsia.

lepakko2_kumarrukset

”Onnellinen on hän, joka unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa”. Säe kiteyttää sekä Lepakko-operetin että sen syntyajan tunnelmat Itävallassa.

Oli miten oli, oopperavisiitistä jäi taas hyvä mieli. Laulajat selvisivät rooleistaan kunnialla, kuoro oli hurmaava kuten aina, ja silmäniloa riitti lavasteissa ja tanssikohtauksissa. Naulakkojonossa hymyilytti, kun kuuli muidenkin hyräilevän wieniläisvalssien tuttuja melodioita.

_ _

Missä kävin: Kansallisoppera 8.12.2016, Lepakko (säv. Johann Strauss nuorempi 1874). Ohjaus ja lavastus Marco Arturo Marelli, musiikinjohto Kurt Kopecky.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s