Hienot hyvästit Villa Roosalle (Kesänäyttelyt 2017/I)

Kesänäyttelyt antavat elämyksiä tänäkin vuonna. Helsingin Sanomat esitteli 8.7.2017 seitsemän näyttelyä, joista itsekin olen ehtinyt bongata jo viisi. Valtalehden lyhyet arviot osuivat pitkälti yksiin omien mietteitteni kanssa, mutta poimin näyttelyistä blogikirjoituksiin muutamia henkilökohtaisia tuntemuksia.

Orimattilassa sijaitseva Villa Roosa on saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota mediassa. Syynä ovat sekä upeat näyttelyt että ammattimainen viestintä: nettisivuilla on kaikki olennainen informaatio niin vanhan huopatossutehtaan historiasta ja sijainnista kuin näyttelyistä yhteystietoineen. Villa Roosan tapahtumista kerrotaan myös sosiaalisessa mediassa ahkerasti. Moni Suomen hienoista kesänäyttelyistä jää mahdollisilta kävijöiltä huomaamatta vain siksi, ettei sitä mainosteta kunnolla missään.

Villa Roosan viimeisen näyttelyn teemana on Maailma on toinen. Teoksissa heijastuvat sekä ihmisen kaipuu muutokseen – johonkin tätä hetkeä parempaan – että ajan vääjäämätön kulku ja jäljelle jäävät muistikuvat. Teokset hämmästyttävät, jälleen kerran, teknisellä taitavuudellaan ja näkemyksellään.

Ullakolla on vanhoja pulpetteja, jotka synnyttivät minussa proustilaisen elämyksen. Kuluneen pulpetin tuntu käden alla sekä mustepullolle ja kynille tarkoitetut kolot humauttivat kehon läpi muiston kaunokirjoituksen harjoittelusta, mustekynän ja imupaperin tuoksusta. Salla Vapaavuoren installaatioon sisältyvät tekstikatkelmat koulukokemuksista osoittavat, että vuosikymmenestä toiseen koulunkäynnistä jää yhdelle hupaisia, toiselle tuskallisia muistoja, joihin vaikuttavat sekä opettajat että oppilaan oma elämäntilanne ja luonne.

Ullakolle vievän portaikon seinillä on askeettisista postikorteista koostuva novelli Postia Topoksesta. Käsittämättömän lakonisesti Olli Jalonen on pystynyt loihtimaan hulvattoman tarinan kahden ihmisen kohtaamisesta ja heidän kommunikaationsa kohtaamattomuudesta.

Jouko Korkeasaaren installaation hahmot ovat vääntyneet kummallisiin asentoihin. Teoksen nimi, Mystical Rapture, viittaa ehkä hurmostilaan, jonka sokaisemat näkevät heitä ympäröivästä todellisuudesta saman verran kuin jos heillä olisi sangot päässään.

Peppi Reenkolan kuvaa teoksessaan Superme videon, kehonkartoituksen ja päiväkirjamaisen selostuksen avulla pyrkimystään muuttaa itsensä oikeanlaiseksi eli löytää fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi tavoitteellisella ravinto- ja kunto-ohjelmalla. On yhtaikaa helpotus ja pettymys, että tässä nykyisin melkein kansalaisvelvollisuudeksi nostetussa touhussa ei loppujen lopuksi ole mitään järkeä.

Ulkorakennuksessa, Kino Käkelässä, on lisättyä todellisuutta hyödyntävä näyttely. Tällä kertaa käytössäni oli Android-puhelin, jolla sovelluksen lataaminen onnistuu. (Windows-puhelimille tällaisia elämyksiä valitettavan harvoin viitsitään tehdä, vaikka Suomessa vielä aika moni käyttää Lumia-kännykkää). Pokemonien metsästäjille ja digifriikeille on tuttua katsella ympäristöä laitteensa kameran läpi ja nähdä siinä sovelluksen tuottamia kuvia. Metaria-ryhmän Wunderkammerin idea on kiva, mutta toteutus pelikorttiasetelmineen ja menneisyyden haamuineen ei meikäläiseen oikein kolahtanut.

Pihalla nautimme taas kahvilan kakkupalat, jotka ovat omassa lajissaan taidetta nekin. Mahtaako Eerika Malkki tuottaa näitä ihastuttavia leipomuksia vielä Purnussa, jonne Villa Roosaa 10 vuotta pyörittänyt kuraattoripariskunta lähtee syksyllä.

Villa Roosa, vanha huopatossutehdas (kuva: Villa Roosa)

Missä kävin

Villa Roosa, Käkelänraitti 4, Orimattila. Maailma on toinen -näyttely on avoinna 13.8.2017 saakka.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s