Joka toinen rivi tyhjänä, kolme istuinta kävijöiden / seurueiden välissä. Tällä järjestelyllä Tampereen teatterikesässä toteutettiin moni esitys sen jälkeen, kun ankarammat turvavälimääräykset olivat tulleet voimaan torstaina 5.8.2021. ”Kulttuuritätien tihentymiä” (ystäväni ilmaisu) ei esityspaikoilla siis näkynyt. Teatterikesän mukaan pääohjelmiston 13 esitystä pääsi seuraamaan lopulta kaikkiaan 1 998 katsojaa.
Tampere-talossa nähtiin festivaalin ainoa kansainvälinen esitys, Imitation of Life, suoratoistona Budapestistä. Teoksessa käytetään paljon videokuvaa, ja etäyhteydellä sitä on esitetty eri puolilla Eurooppaa aikaisemminkin.
Katsomo oli jokseenkin ”täynnä”, eli noin neljännes paikoista käytössä, mutta loppuaplodit olivat vaimeat. Tuntui kummalliselta taputtaa valkokankaan edessä, ja näytelmän loppu oli jäänyt epäselväksi ainakin itselleni. Piti lukea useita selostuksia ja arvioita vuosien varrelta ennen kuin alkoi hahmottua, mitä siinä ehkä tapahtui. Näköjään myös finaalin toteutus poikkesi jonkin verran aikaisemmista versioista, ja tekstitykset vilahtivat ohi salamannopeasti. Niinpä lopuksi näytetty uutistieto verityöstä, jossa unkarilainen romaninuorukainen tappoi toisen bussissa, ei tuntunut liittyvän esityksen tapahtumiin juuri mitenkään.
Viimeistä viisiminuuttista lukuun ottamatta esitys oli kuitenkin hypnoottisen vangitseva. Absurdit keskustelut byrokraatin kanssa, lait tuntevan romaninaisen hiljaksiin auki keriytyvä elämäntarina sekä näyttämön hidas kääntyminen 360 astetta ylösalaisin loivat ahdistavan ja surrealistisen tunnelman. Näytelmä ei keskittynyt mustalaisten tylyyn kohteluun Unkarissa, vaan ylipäänsä pienten, vaikeuksissa olevien ihmisten lähes toivottomaan selviytymistaisteluun korruption, valehtelun ja syrjinnän täyttämässä yhteiskunnallisessa ympäristössä. Syntyperänsä kieltäen voi etsiä parempaa elämää, onnistumatta. Kaikki kääntyy nurin, eivätkä lait tai oikeusperiaatteet merkitse mitään.
Yksi Teatterikesän supistetuista esityksistä oli Uusi lapsuus Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä. Seidi ja Ruusu Haarlan autofiktiivinen tarina nähtiin tiettävästi viimeistä kertaa, ja alussa katsomossa kuului hartaita kuiskauksia, että olemme etuoikeutettuja, kun sentään saamme nähdä sen. Esityksen jälkeen myös näyttelijät huokailivat, että heillä on ollut yleisöä ikävä.
Meille kaikille on lapsuudessa tapahtunut ikäviä asioita, vaikkemme osaisi tai haluaisi niitä muistella. Olemme joutuneet pettymään aikuisiin, kokeneet epäoikeudenmukaisuutta; tunteemme on ohitettu, eikä pelkojamme ole tyynnytetty. Useimmista kasvaa kelpo aikuisia, mutta herkät särkyvät helpommin, eivätkä julmuutta kokeneet kokonaan eheydy kai koskaan. Jos Haarlan sisarukset olisivat tiivistäneet tekstin puoleentoista tuntiin, esitys olisi ollut henkeäsalpaava. Nyt katsoja ehti jo odotella väliaikaa, ja näyttämön pitkät runolliset puheet vähensivät esityksen voimaa.
Runollinen joskin sanaton oli myös Finlaysonin Vooningissa näkemämme esitys Huoneet meren äärellä. Vastikään laskeneen auringon valon ja kohdelamppujen avulla näyttelijä loi seinille ja pienoismalleihin Edward Hopperin maalausten tunnelmaa.
Onnistuimme näkemään myös yhden OFF-esityksen: Aliisa Pulkkinen esitti hänelle räätälöidyn monologinäytelmän Joutsenlauluni kulttuuriravintola Kivessä. Hän ei ollut päässyt yleisön eteen kuukausiin, ja sekä näyttelijä että katsoja nauttivat esityksestä täysin siemauksin. Pikku lipsahdukset vain ryydittivät tapahtumaa, koska sitähän teatteri on, elävää taidetta ihmisiltä ihmisille.
Tampereella on aina muutakin nähtävää, kuten nyt uusi tyylikäs Nysse-ratikka. Taidemuseon Tampere-talon näyttelyistä kirjoitan kohtapuoliin erikseen.
———
Mitä näin
Joutsenlauluni. Teksti Liisa Urpilainen ja Lauri Sipari. Ohjaus Jotaarkka Pennanen.
Huoneet meren äärellä. Kuvitelleet ja toteuttaneet Mira Taussi ja Mikko Bredenberg.
Imitation of life. Proton Theatre (Unkari). Teksti: Kata Wéber (perustuen Kornél Mundruczón konseptiin), ohjaus Kornél Mundruczó.
Uusi lapsuus. Teksti Seidi ja Ruusu Haarla, ohjaus Ruusu Haarla.
Esitysten kuvat: Tampereen Teatterikesä
Kulttuuritäti kommentoi 